Kirjoita tähän jäsenyhdistyksesi nimi  Lehmon Elääkkeensaajat ry

Lehmon Eläkkeensaajissa kokoonnumme (normioloissa) viikottain viihtymään kerhossamme toinen toistemme seurassa. Tapaamme torstaisin klo 11-13:00 Lehmon Monarin (Kylmäojantie 49) nuorisotiloissa , kirjaston tilojen vieressä. Järjestämme sellaista toimintaa, mitä osallistujina itse haluamme. Kahvittelemme ja jutustelemme. Usein myös jumppaamme ja venyttelemme oman porukkamme liikuntaihmisten opetuksella. Välillä pelailemme sisätiloissa (viereisessä salissa) kuulapeli bocciaa ja osallistumme vuosittain piirin järjestämiin boccia-kisoihin. Usein myös laulamme, koska laulaminen tekee hyvää mielelle ja muistille. Myös leikkimieliset tietovisailut ovat viihdykkeitämme. Arpajaisia järjestämme muutaman kerran vuodessa. Kutsumme kerhoomme myös vierailijoita kertomaan haluamistamme aiheista. Ja otamme tarpeen tullen kantaa yhteisiin asioihin pitäen yhteyttä kunnanvaltuutettuihin ja virkamiehiin, joskus myös kansanedustajiin. Vietämme äitien- ja isänpäivää sekä pikkujoulua ja juhlimme toistemme synttäreitä. Kesällä teemme teatteriretken ja usein osallistumme myös johonkin lähialueen yhteiseen eläkeläistapahtumaan.



Kerran viikossa tekee mielelle ja kerholle hyvää lähteä toisten seuraan. Ja alkututustumisen jälkeen me olemmekin sitten jo tuttua seuraa keskenämme. Muokkaamme toimintaamme jokaisen kerholaisen omat toiveet huomioon ottaen. Jokaisella on myös halutessaan mahdollisuus ottaa jokin toimintaamme liittyvä pieni tehtävä hoidettavakseen, esim. kahvitukseen tai muuhun liittyen.


OLET LÄMPIMÄSTI TERVETULLUT MUKAAN!


Kirjoita tähän miksi liittyä yhdistyksen jäseneksi. Voit kertoa esimerkiksi lyhyesti mitä etuja jäseneksi liittymisestä on, miten se tapahtuu ja mihin se sitouttaa. Lisäksi voit kertoa suoraan myös jäsenyyden hinnan ja mitä se sisältää. Voit myös lisätä linkkejä toisiin näkymiin.